Tuijotan ruutua pitkään ja hartaasti. Auringonvalo tulvii auki olevasta parvekkeen ovesta sisälle taloon. Sädekaihtimia on pidetty kiinni viimeisin kuukausi, koska muuten asuntoon tulisi hirveän kuuma. Saatiin tuuletin ystäviltä lainaan. Käytännössä se on nyt jäänyt meille - palautamme kyllä, jos sitä kyselevät. Se on helpottanut etenkin öisin. Vaikka ulkona ei ole nyt ollutkaan ihan niin kuuma, niin mä tykkään freesistä ilmasta sisätiloissa. Saa olla vähän vilpoista, peittojen alla on lämmin.

"Mitä sulle kuuluu just nyt?", kysyi joku seuraajistani Instagramissa. Totta, en ole enää ihan kauheasti asioista puhunut täällä blogissa - saatika muualla. Tein tietoisen päätöksen tuossa keväällä siitä, että vähennän avoimuuttani. Mun oli jotenkin tosi paha olla itseni kanssa ja keskustelupalstoja lukiessa tuli niin surullinen olo, että mua alkoi ahdistaa. Eikä se, että siellä oltaisiin musta puhuttu niin paljoa, mutta yleisesti se kaikki pahuus ja tukala ilmapiiri, joka siellä velloi, ahdisti tosi paljon. Aina esimerkiksi Jodelia lukiessa, mulle tuli tosi paha olo. Niin keskustelunaiheena olevien ystävieni puolesta kuin koko maailmankin. Poistin Jodelin, enkä ikinä sinne palannut. Elämänlaatu on parantunut huomattavasti ja tuntuu jotenkin paljon puhtaammalta. En halua enää lukea tuollaista myrkkypalstaa.

Alkuvuosi oli mulle kaikinpuolin aika raskas. Anemiani oli mennyt niin pahaksi, että masennus ja syömishäiriö pahenivat. Sain helmikuussa rautatankkauksen kehooni ja sen jälkeen suunta on ollut jollain tapaa ylöspäin. Jaksoin taas fyysisesti paremmin ja mulla oli arjessakin enemmän energiaa. Kaikki sujui aika mallikkaasti, mutta sitten tuli tää tapaus korona. Mulla oli yhtäkiä pelkkää aikaa mun arjessa, koska töihin ei tarvinnut mennä. Toki mulla oli (ja on edelleenkin) näitä somejuttuja, mutta fyysisesti mun ei enää tarvinnut olla tietyssä paikassa tiettyyn aikaan. Kulutin aikaani treenaamalla. Yksi treeni aamulla ja toinen illalla. Sama homma seuraavana päivänä. Ja seuraavana. Ja seuraavana. Treeniä treenien perään ja joka viikko halusin olla parempi kuin edellisellä viikolla. Tässä koronahomman aikana jäin taas aika pahasti koukkuun treenaamiseen. Mulla kun muutenkin on tapana addiktoitua niin helposti tiettyihin juttuihin. Treenistä tuli suoraan sanottuna pakkomielle, vaikka samalla kaikesta siitä tekemisestä ja menemisestä nautinkin. Oli jumppia joita odottaa ja se tuntui kivalta tylsän arjen keskellä.

Koska oon edelleen aikalailla samassa tilanteessa töiden puolesta, täyttyy mun arki edelleen aikalailla treenaamisesta. Tietysti oon nyt löytänyt ihanan tyypin, joka tekee mut tosi onnelliseksi. Tuntuu oudolta sanoa, että mä todella oon parisuhteessa, mutta niin tässä nyt on päässyt käymään - ja siitä mä oon tosi onnellinen. Elämäni ensimmäinen parisuhde. Tää suhde on tietysti tuonut paljon uutta sisältöä mun arkeen. Oon myös innostunut kokkaamisesta ja kodin sisustamisesta. Oon aina luullut, että viihdyn parhaiten yksin, mutta nyt oon päässyt huomaamaan, että yksinkään ei jaksa kauaa olla. Oma aika on edelleen mulle tärkeetä, mutta esimerkiksi treenaaminen on mulle just sitä omaa aikaa. Kotiin on kiva tulla, kun tietää, että joku on täällä. Koti tuntuu ehkä vähän enemmän kodilta nyt. En tiedä, mutta oon oikeesti tosi onnellinen nyt.

Tää kesä on tähän asti ollut tosi erilainen. En oo käynyt kertaakaa juhlimassa, oon viettänyt paljon aikaa kotona, katsonut Netflixiä, treenannut, ulkoillut, käynyt ulkona syömässä, ollut perheen kanssa ja nähnyt ystäviä. Jotenkin niin tavallista, mutta niin ihanaa. Kaikkea kivaa on vielä edessä ja mä odotan vaan innolla, että mitä tää kesä tuo vielä tullessaan.

Kraavilohi-villitys on jatkunut edelleen tässä huushollissa. Oon aivan koukussa. Parasta on laittaa kraavilohta, avokadoa ja salaattia kauranäkkärin päälle - niin hyvä kombo! Pakko nyt sen verran vielä puhua ruuasta, että oon tosi iloinen, kun mä oon taas innostunut kokkaamisesta. Jaan Instagramissa enemmän reseptijuttuja, mutta haluisin niitä tänne blogiinkin laittaa enemmän. Aikoinaan mulla oli täällä paljon reseptejä, mutta sitten muutin omilleni ja lopetin kokkaamisen. Ja ehkä siinä oli myös taustalla se, että kun etenkin nuorempana mun mielessä pyöri jatkuvasti ruoka ja seuraava annos, tuntui aika vapauttavalta, kun yhtäkiä vaan lopetin stressaamisen ja kaiken miettimisen. En enää ollut millään tavalla kiinnostunut ruuasta ja mua ei vain kiinnostanut. Se jäi päälle tosi pitkäksi aikaa. Sitten oon vaan yrittänyt etsiä intohimoani kokkaamiseen. Kun tapasin mun poikaystävän sanoin hänelle suhteen alussa, että "Mä en sitten kokkaa ollenkaan. Et voit tehä ite tai tilata ruokaa". Nyt oon kuitenkin taas löytänyt sellaisen aidon innostuksen kokkaamiseen ja tässä talossa on kyllä kokattu tosi hyviä juttuja, vaikka itse sanonkin. Yksi resepti on tulossa teille ja lupaan, että tuutte tykkäämään siitä! <3

Sellaista. Perusarkea, rakkautta ja ruokaa. Mä oon ihan semityytyväinen siihen, mitä mulla nyt on. Nyt kun vielä löytäis oikeesti oman suunnan elämälle ja löytäis sen tavoitteen, jota kohti mennä. Kaikki aikanaan ja kovasti mä unelmoin ja haaveilen tulevaisuudesta ja toivon, että asiat lähtisivät rullaamaan nyt syksyn aikana.